sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Riika

Ja tälläkään reissulla ei voinut herkkuja vältellä. Oikein kiva pieni kaupunki, erityisesti vanhassa kaupungissa oli kauniita rakennuksia, kirkkoja ja hyvä ostoskeskus. Suosittelen!













sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Viikonloppu

Viikonloppunana tuli jälleen poikettua Tampereen Stockmannilla. Käteen jäi jo edelliskerralta silmään osuneet kauniit säilytyskipat, joita voi pitää vaikka ihan esillä. Näyttää ihan lasilta, mutta kipat ovatkin muovia. Kauniita kynttilöitä ei voinut myöskään vastustaa ja näillehän käyttöä riittää pimeinä syysiltoina.
Stockmannilla oli osuvasti "Season sale" kampanja, ja muutava hyvä vaate tuli ostettua 40 % alennuksella. Lisäksi viikonloppuna oli poikkeamassa siskoni, hänet kun näkee vain muutaman kuukauden välein pitkän matkan takia. Illalla tehtiin hyvää salaattia ja testaattiin Pariisin Fauchonista ostetut pastat.