torstai 26. elokuuta 2010

Huh, tänään on jo paljon parempi mieli. Yö tuli nukuttua hyvin ja niin näytti nukkuvan myös Inka.
Aamulla kuudelta hän oli päässyt pois hengityskoneesta ja nyt saa rauhoittavia. Seuraava vierailuaika on
puolikahdelta. Näkee että pikkuinen on kipeä, heti jos yrittää heräillä. Eilinen päivä oli kieltämättä aika rankka ja rankkaa oli erityisesti se kun hoitaja sanoi, että neiti ei oikein itse jaksa hengittää ja siksi tietysti oli
hengityskoneessa. Heräämistä odottelimme myös aivan liian nopeasti, kun eräs hoitaja kertoi, että muutaman tunnin päästä voi jo heräillä. Tänään ajattelin aamulla, että nyt en yhtään mieti liian pikaista toipumista ja odotan vaikka niin, että jos iltapäivällä heräilisi ja pääsisi pois hengityskoneesta. Toisin kuitenkin kävi,
aamulla meitä odotti iloinen yllätys. Neiti nukkui rauhallisesti pelkillä happiviiksillä. Olipa ihana näky.

2 kommenttia:

  1. Aika kuluu siellä varmaan todella hitaasti kun odottaa että pieni toipuu,
    täällä ollaan hengessä mukana,
    voimia teille ja inkalle <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että leikkaus meni hyvin. Sairaalassa odottaminen on raskasta, mutta saat huomata kuinka nopeasti pikkuinen toipuu. Voimia teille ja olette ajatuksissa!!!

    VastaaPoista